tiistai 25. syyskuuta 2012

Vali vali

Oon tässä nyt pari viikkoa valittanu ja ahdistunu, kun mulla on valtavasti kouluhommia ja kiire ja voijjettä. Mut äsken ahdistuksessani totesin, että mitä määki tässä valitan! Vielä viime vuonna samaan aikaan mulla ei ollu kouluhommia melkeinpä ollenkaan, mutta sillon olinki sellasessa koulussa, mistä en tykänny. Ja sillon valitin, et koulu on tylsää. Ei kelvannu siis sekään. Nyt oon päässy unelmieni koulutusohjelmaan, ja mitä tapahtuu? Taas mää valitan. Olisin viime vuonna naureskellu, et onpas vähän tekemistä ja koulua. Ja nyt voisin naureskella, et oon päässy just haluamaani kouluun opiskelemaan. Määpä teen niin. Tuntuu paljon kivammalta sit.

Mun tekemättömät tehtävät on suurimmaks osaks hirveen kiinnostavia. Tenttikirja on iso ja paksu, mut sen aihe on varsin kiinnostava. Ylihuomenna palautettavan kirjallisen työn aihe on kiinnostava. Joten, nyt suuta suppuun ja onnellisena tehtävien kimppuun, eiks ni? Ihme mankumista, kun kaikki on ihan hyvin. Käyttäisin tänkin ressaamiseen kuluvan ajan ja energian tehtäviini, ni ei tarttis mankua ihan niin paljoo. Peruna kerrallaan taas.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Keisarin uudet lakanat

Mää vaihdoin lakanat! Ja mistäköhän olisin siinä niin ilonen? No hajusta tietysti. Mää rakastan puhtaitten lakanoitten hajua. Voisin nuuhkia niitä koko päivän. Ja oikeestaan nuuhkinkin. Pitäis varmaan vaihtaa lakanoita useemmin, et sais haistella sitä herkkua useemmin. Vai kärsisköhän sen ihanuus inflaation? Voipi olla. 

Puhtaan lakanan perushaju on mun mielestä aika vakio, mut onhan niissä valtavasti vivahde-eroja. Ensinnäkin erilaiset materiaalit haisee eriltä. Semmoset paksummat ja laadukkaammat haisee selvästi paremmalta kun jotkut halvat ohuet läpyskät. Paksut pussilakanat haisee parhaalle. Toisekseen tietty säilytyspaikka vaikuttaa. Mun omat lakanat haisee ihan hyvälle, mut eivät kyllä täydelliselle. Parhaat lakanatötsyt saa mun mielestä puisessa kaapissa jonkun tovin lojuneista paksuista yksilöistä. Mun tätilän lakanahaju on yks parhaita, siellä on sellanen puinen kaappi. Rakastan. 

Mut ei ne puhtaat lakanat pelkästään haise hyvälle. Ne myös tuntuu hyvälle! Tosin on mun mielestä semmoset jonkun aikaa käytetyt pehmenneet lakanatki ihan kivoja ja turvallisia, mut kyllä se vasta kaapista otetun, jollain kierolla tavalla kovan, mut silti niin pehmeen lakanan tuntuma on jotain päätä huimaavaa. Ei saa uusia lakanoita hajuineen ja tuntuineen sivuuttaa. Niistä pitää nauttia! Niihin pitää sujahtaa ja niitä pitää haistella. Ihan totta, sitä pitää pysähtyä ajattelemaan. Niin suuri luksus arjen keskellä. Oi, menen.

torstai 2. elokuuta 2012

Onks pakko, jossei taho?

Heinäkuussa mulla oli oikein lomaa. Se oli ihan parasta. Jostain syystä muutaman kerran mieleeni kuitenkin pulpahti tää blogi. Että voi kauhee, en oo kirjottanu pitkään aikaan mitään. Sitä siinä sitten vähän stressasin ja murehdin. Mut onneks tulin järkiini ja totesin, että mitä sitten! Tän onnettoman raapustelun on tarkotus olla mukavaa ja hauskaa ajatusten purkua, ei tosiaan mitään pakkopullaa. Niinpä jatkoin lomasta nauttimista ihan ilman huonoo omatuntoo.

Rupesin kuitenkin siinä miettimään, että onhan elämässä monia asioita, jotka on ainakin melkein pakko tehdä. Mut ehkä vähän useemmin vois todeta varsinkin niistä ahdistavimmista, ettei ne nyt niin pakollisia ole. Välillä vaan vähemmän pakollisten asioitten tekemättä jättäminen on mukavan vapauttavaa. Kannattaa kokeilla.

Juhlat tulossa, pakko mennä ostamaan uusia vaatteita, vaikka ei haluais. No ei kyllä oo pakko. Pakko pestä ikkunat, kun joku tärkeilevä sukulainen tulee kylään. No ei todellakaan ole pakko! Pakko lähettää lomamatkalta kaikille puolitutuillekin turhanpäivänen turistikortti. Hmmm, joo ei oo pakko. Pakko käydä suihkussa ja meikata, kun pitää mennä käymään lähikaupassa. No juu, ei varsinkaan ole pakko. Pakko leipoa synttäreille kauheesti kakkuja ja keksejä ja piirakoita, kun kaikki odottaa, et ne on itetehtyjä. Ööö, ei ole pakko! Kaupasta saa.

Niin että seuraavan kerran, kun valtava pakkoahdistus valtaa mielen, niin mietihän oikein. Onko se nyt ihan pakko?

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Hyvin käytetyt sekunnit

Joskus kuulee sanottavan, että jokainen sekunti pitäis käyttää hyvin, kun niitä ei saa enää takasin. Hirveen ahdistavaa ja painostavaa tollanen. Tulee vaan stressiä, kun käyttää muka sekuntejaan huonosti. En kannata moista stressaamista.

Ensinnäkin, oon sitä mieltä, että kun yleensä elämässä kuitenkin on aika monta miljoonaa sekuntia käytettävänään, niin ei varmaan haittaa, jos muutaman niistä rässii ihan miten sattuu. Sekunteja nimenomaan on tuhlattavaks asti. Joten siitä vaan hyvällä omatunnolla niitä tuhlaamaan. Turhia sekunteja ei olekaan. On vaan eri tavalla käytettyjä.

Toisekseen, kuka senkin sitte taas sanoo, että miten se sekunti pitäis hyvin käyttää. Ei aina (tai edes kovin usein) tarvii olla tehokas ja toimelias ja saada kaikkee mahtipontista tehtyä. Oon tullu siihen tulokseen, että kaikenlainen lorvailu, makoilu, tuumailu ja pohdiskelu on aika usein tosi hyvin käytettyä aikaa. Jos vaikka työpäivän jälkeen toteaa, että ei todellakaan nyt jaksa tehdä mitään, niin siitä vaan makoilemaan.

Jos meinaa ahdistaa sellanen sekuntien tuhlaus, ni voi miettiä, että onpas mukavaa tässä tällä tavalla vaan hetki (tai joskus vähän pidempikin aika) olla. Sille mukavalle tunteelle voi hymyillä ja ehkä jopa suoda pienen naurahduksen. Suorastaan parastahan on, jos on tekemättömiä hommia, mitkä pitäis tehdä. Niille kuuluu nauraa suureen ääneen, että siellähän odotatte tekijäänne, mokomat. Sitte voikin hymyssä suin nousta ja jatkaa toimiaan onnellisena. Aika hyvin käytettyjä sekunteja mielestäni.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Voitehista vanhin

Kulkaas, vesi, se on kaunista. Listaan mun suosikkivedet.

Mun lempivesi on kevään ensipuro. Yks ihanimmista kevään merkeistä on lumien sulamisvesistä villisti soliseva puro. Auringonsäteet siinä kimmeltää, kun kirkas ja jääkylmä vesi loiskuu kauniisti eteenpäin. Niin täydellistä. Voisin kattella ja kuunnella kevätpuroja tuntikausia.

Toiselle sijalle yltää mulle aina niin rakas meri. Meri on suuri ja mahtava, ja mää kunnioitan merta valtavasti. Esimerkiks laivan kannelta on hienoo kattoo, miten suuret aallot iskeytyy voimalla laivan kylkeen. Meri voi vaikka tappaa hetkessä, jos sen mahtia ei ymmärrä. Silti se on mun mielestä yks kauneimpia asioita maailmassa. Ja samainen tyrskyävä mahti tyyntyy joskus iltasin peilityyneks ja heijastaa ihanat metsämaisemat ja punasen taivaanrannan. Sykähdyttävää. Jälleen kerran sitä on vaan ihana kattella ja ajatella.

Pronssille tässä kisassa yltää koski. Ihanista ihanin koski sisältää ensinnä matalamman kohdan, jossa on heikko virta, jotta sinne voi kahlata seisoskelemaan. Heikkokin virta tuntuu jaloissa niin huikeelta, kun pitää kuitenki hiukan keskittyä, että pysyy pystyssä. Voi vaan kuvitella, miltä voimakkaampi virta tuntuis. Täydellisyyden huipentaa suuri kuohu, jossa vesi vaan kumpuilee ja virtaa rajusti ja roiskuu kaikkialle. Sitä voi kattella sekä rannalta että siinä matalasta kohdasta. Samalla voi taas ajatella, miten voimakasta mut kaunista vesi on.

Rakastan sitä miltä vesi tuntuu. Se on niin omanlaistaan, eikä mikään tunnu samalta. Vesi kuulostaa ihanalta ja näyttää maailman kauneimmalta. Kuunnelkaa, katselkaa, arvostakaa ja kunnioittakaa vettä, sanon minä.


perjantai 8. kesäkuuta 2012

Ongelmanratkaisumalli

Ainahan ihmisellä on ongelmia ja murheita. Niistä sitte tulee ressattua kamalasti, ja seurauksena on yleensä lähinnä pahaa mieltä ja ahdistusta. Mulla on useimpiin ongelmiin sopiva ratkasumalli, jota oon menestyksekkäästi käyttäny jo pitkään.

Eli jos on ongelma, niin pitää miettiä, et voiko sille asialle tehdä jotain. Jos voi, niin vähän hyvä. Ongelma on siis mitä ilmeisimmin täysin ratkaistavissa. Jos taas asialle ei voi tehdä mitään, niin turha sitä on sitten murehtiakaan. Mieluummin sitten kohtaa ongelman hyvillä mielin kun kohtaa ongelman pahoilla mielin, jos se ongelma kuitenkin pitää kohdata.

Ja jos on hirveitä vaikeuksia olla välittämättä siitä ongelmasta, jolle ei voi mitään, niin tässä pieni orientaatiovideo aiheesta.

Että huoletonta kesää vaan kaikille!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Hymy pois pyllystä

Nauru tarttuu, mut koska en yleensä kehtaa nauraa yksinäni julkisilla paikoilla, niin tyydyn hymyilemään. Ihan paras keino on aamun ruuhkabussissa hihkasta suureen ääneen kuskille hyvät huomenet ja sitten ilosesti hymyillen luikerrella bussin takaosaan, että varmasti ehtii hymyilemään mahdollisimman monelle. Ja voin kertoo, että suurin osa ihmisistä hymyilee takasin. Muutama hapannaama toki on aina ihan järkyttyny niin huonosta käytöksestä ja nyrpistää vaan nenäänsä. Mut ne onkin menetettyjä tapauksia, ei niitä saa hymyilemään.

Mutta voi sitä ihan kadullakin vaan kokeilla. Uskon, että näytän aika maaniselta, kun tallustelen ympäriinsä ja hymyilen ittekseni, mut vaivihkaa kun seuraa ihmisten reaktioita, niin aika monen naamalla käy ainakin pieni hymy. Jotkut saattaa jopa tulla paremmalle tuulelle, osa varmasti vaan ihmettelee ja hymyilee kummissaan, osaa ehkä vaan puhtaasti huvittaa. Syistä viis, hymyä ei oo koskaan liikaa. Varsinkin kun jotkut tutkimukset viittaa vähän siihen suntaan, että aivot ei aina ihan tajua, onko kyseessä aito vai tekohymy, joten parempi mieli tulee joka tapauksessa.

Niin että koittakaas joskus hymyillä vastaantulijoille. Autossa on kans hyvä hymyillä ja naureskellä ittekseen, varsinkin liikennevaloissa, jos joku on vieressä. Nyrpeitä naamoja on aina hyvä järkyttää pienellä ilolla! Ja voi sitä riemua minkä itte saa siitä, että saa jonkun hymyilemään. Priceless.