Vali vali

Oon tässä nyt pari viikkoa valittanu ja ahdistunu, kun mulla on valtavasti kouluhommia ja kiire ja voijjettä. Mut äsken ahdistuksessani totesin, että mitä määki tässä valitan! Vielä viime vuonna samaan aikaan mulla ei ollu kouluhommia melkeinpä ollenkaan, mutta sillon olinki sellasessa koulussa, mistä en tykänny. Ja sillon valitin, et koulu on tylsää. Ei kelvannu siis sekään. Nyt oon päässy unelmieni koulutusohjelmaan, ja mitä tapahtuu? Taas mää valitan. Olisin viime vuonna naureskellu, et onpas vähän tekemistä ja koulua. Ja nyt voisin naureskella, et oon päässy just haluamaani kouluun opiskelemaan. Määpä teen niin. Tuntuu paljon kivammalta sit.

Mun tekemättömät tehtävät on suurimmaks osaks hirveen kiinnostavia. Tenttikirja on iso ja paksu, mut sen aihe on varsin kiinnostava. Ylihuomenna palautettavan kirjallisen työn aihe on kiinnostava. Joten, nyt suuta suppuun ja onnellisena tehtävien kimppuun, eiks ni? Ihme mankumista, kun kaikki on ihan hyvin. Käyttäisin tänkin ressaamiseen kuluvan ajan ja energian tehtäviini, ni ei tarttis mankua ihan niin paljoo. Peruna kerrallaan taas.

Keisarin uudet lakanat

Mää vaihdoin lakanat! Ja mistäköhän olisin siinä niin ilonen? No hajusta tietysti. Mää rakastan puhtaitten lakanoitten hajua. Voisin nuuhkia niitä koko päivän. Ja oikeestaan nuuhkinkin. Pitäis varmaan vaihtaa lakanoita useemmin, et sais haistella sitä herkkua useemmin. Vai kärsisköhän sen ihanuus inflaation? Voipi olla. 

Puhtaan lakanan perushaju on mun mielestä aika vakio, mut onhan niissä valtavasti vivahde-eroja. Ensinnäkin erilaiset materiaalit haisee eriltä. Semmoset paksummat ja laadukkaammat haisee selvästi paremmalta kun jotkut halvat ohuet läpyskät. Paksut pussilakanat haisee parhaalle. Toisekseen tietty säilytyspaikka vaikuttaa. Mun omat lakanat haisee ihan hyvälle, mut eivät kyllä täydelliselle. Parhaat lakanatötsyt saa mun mielestä puisessa kaapissa jonkun tovin lojuneista paksuista yksilöistä. Mun tätilän lakanahaju on yks parhaita, siellä on sellanen puinen kaappi. Rakastan. 

Mut ei ne puhtaat lakanat pelkästään haise hyvälle. Ne myös tuntuu hyvälle! Tosin on mun mielestä semmoset jonkun aikaa käytetyt pehmenneet lakanatki ihan kivoja ja turvallisia, mut kyllä se vasta kaapista otetun, jollain kierolla tavalla kovan, mut silti niin pehmeen lakanan tuntuma on jotain päätä huimaavaa. Ei saa uusia lakanoita hajuineen ja tuntuineen sivuuttaa. Niistä pitää nauttia! Niihin pitää sujahtaa ja niitä pitää haistella. Ihan totta, sitä pitää pysähtyä ajattelemaan. Niin suuri luksus arjen keskellä. Oi, menen.

Onks pakko, jossei taho?

Heinäkuussa mulla oli oikein lomaa. Se oli ihan parasta. Jostain syystä muutaman kerran mieleeni kuitenkin pulpahti tää blogi. Että voi kauhee, en oo kirjottanu pitkään aikaan mitään. Sitä siinä sitten vähän stressasin ja murehdin. Mut onneks tulin järkiini ja totesin, että mitä sitten! Tän onnettoman raapustelun on tarkotus olla mukavaa ja hauskaa ajatusten purkua, ei tosiaan mitään pakkopullaa. Niinpä jatkoin lomasta nauttimista ihan ilman huonoo omatuntoo.

Rupesin kuitenkin siinä miettimään, että onhan elämässä monia asioita, jotka on ainakin melkein pakko tehdä. Mut ehkä vähän useemmin vois todeta varsinkin niistä ahdistavimmista, ettei ne nyt niin pakollisia ole. Välillä vaan vähemmän pakollisten asioitten tekemättä jättäminen on mukavan vapauttavaa. Kannattaa kokeilla.

Juhlat tulossa, pakko mennä ostamaan uusia vaatteita, vaikka ei haluais. No ei kyllä oo pakko. Pakko pestä ikkunat, kun joku tärkeilevä sukulainen tulee kylään. No ei todellakaan ole pakko! Pakko lähettää lomamatkalta kaikille puolitutuillekin turhanpäivänen turistikortti. Hmmm, joo ei oo pakko. Pakko käydä suihkussa ja meikata, kun pitää mennä käymään lähikaupassa. No juu, ei varsinkaan ole pakko. Pakko leipoa synttäreille kauheesti kakkuja ja keksejä ja piirakoita, kun kaikki odottaa, et ne on itetehtyjä. Ööö, ei ole pakko! Kaupasta saa.

Niin että seuraavan kerran, kun valtava pakkoahdistus valtaa mielen, niin mietihän oikein. Onko se nyt ihan pakko?

Hyvin käytetyt sekunnit

Joskus kuulee sanottavan, että jokainen sekunti pitäis käyttää hyvin, kun niitä ei saa enää takasin. Hirveen ahdistavaa ja painostavaa tollanen. Tulee vaan stressiä, kun käyttää muka sekuntejaan huonosti. En kannata moista stressaamista.

Ensinnäkin, oon sitä mieltä, että kun yleensä elämässä kuitenkin on aika monta miljoonaa sekuntia käytettävänään, niin ei varmaan haittaa, jos muutaman niistä rässii ihan miten sattuu. Sekunteja nimenomaan on tuhlattavaks asti. Joten siitä vaan hyvällä omatunnolla niitä tuhlaamaan. Turhia sekunteja ei olekaan. On vaan eri tavalla käytettyjä.

Toisekseen, kuka senkin sitte taas sanoo, että miten se sekunti pitäis hyvin käyttää. Ei aina (tai edes kovin usein) tarvii olla tehokas ja toimelias ja saada kaikkee mahtipontista tehtyä. Oon tullu siihen tulokseen, että kaikenlainen lorvailu, makoilu, tuumailu ja pohdiskelu on aika usein tosi hyvin käytettyä aikaa. Jos vaikka työpäivän jälkeen toteaa, että ei todellakaan nyt jaksa tehdä mitään, niin siitä vaan makoilemaan.

Jos meinaa ahdistaa sellanen sekuntien tuhlaus, ni voi miettiä, että onpas mukavaa tässä tällä tavalla vaan hetki (tai joskus vähän pidempikin aika) olla. Sille mukavalle tunteelle voi hymyillä ja ehkä jopa suoda pienen naurahduksen. Suorastaan parastahan on, jos on tekemättömiä hommia, mitkä pitäis tehdä. Niille kuuluu nauraa suureen ääneen, että siellähän odotatte tekijäänne, mokomat. Sitte voikin hymyssä suin nousta ja jatkaa toimiaan onnellisena. Aika hyvin käytettyjä sekunteja mielestäni.

Voitehista vanhin

Kulkaas, vesi, se on kaunista. Listaan mun suosikkivedet.

Mun lempivesi on kevään ensipuro. Yks ihanimmista kevään merkeistä on lumien sulamisvesistä villisti soliseva puro. Auringonsäteet siinä kimmeltää, kun kirkas ja jääkylmä vesi loiskuu kauniisti eteenpäin. Niin täydellistä. Voisin kattella ja kuunnella kevätpuroja tuntikausia.

Toiselle sijalle yltää mulle aina niin rakas meri. Meri on suuri ja mahtava, ja mää kunnioitan merta valtavasti. Esimerkiks laivan kannelta on hienoo kattoo, miten suuret aallot iskeytyy voimalla laivan kylkeen. Meri voi vaikka tappaa hetkessä, jos sen mahtia ei ymmärrä. Silti se on mun mielestä yks kauneimpia asioita maailmassa. Ja samainen tyrskyävä mahti tyyntyy joskus iltasin peilityyneks ja heijastaa ihanat metsämaisemat ja punasen taivaanrannan. Sykähdyttävää. Jälleen kerran sitä on vaan ihana kattella ja ajatella.

Pronssille tässä kisassa yltää koski. Ihanista ihanin koski sisältää ensinnä matalamman kohdan, jossa on heikko virta, jotta sinne voi kahlata seisoskelemaan. Heikkokin virta tuntuu jaloissa niin huikeelta, kun pitää kuitenki hiukan keskittyä, että pysyy pystyssä. Voi vaan kuvitella, miltä voimakkaampi virta tuntuis. Täydellisyyden huipentaa suuri kuohu, jossa vesi vaan kumpuilee ja virtaa rajusti ja roiskuu kaikkialle. Sitä voi kattella sekä rannalta että siinä matalasta kohdasta. Samalla voi taas ajatella, miten voimakasta mut kaunista vesi on.

Rakastan sitä miltä vesi tuntuu. Se on niin omanlaistaan, eikä mikään tunnu samalta. Vesi kuulostaa ihanalta ja näyttää maailman kauneimmalta. Kuunnelkaa, katselkaa, arvostakaa ja kunnioittakaa vettä, sanon minä.

Ongelmanratkaisumalli

Ainahan ihmisellä on ongelmia ja murheita. Niistä sitte tulee ressattua kamalasti, ja seurauksena on yleensä lähinnä pahaa mieltä ja ahdistusta. Mulla on useimpiin ongelmiin sopiva ratkasumalli, jota oon menestyksekkäästi käyttäny jo pitkään.

Eli jos on ongelma, niin pitää miettiä, et voiko sille asialle tehdä jotain. Jos voi, niin vähän hyvä. Ongelma on siis mitä ilmeisimmin täysin ratkaistavissa. Jos taas asialle ei voi tehdä mitään, niin turha sitä on sitten murehtiakaan. Mieluummin sitten kohtaa ongelman hyvillä mielin kun kohtaa ongelman pahoilla mielin, jos se ongelma kuitenkin pitää kohdata.

Ja jos on hirveitä vaikeuksia olla välittämättä siitä ongelmasta, jolle ei voi mitään, niin tässä pieni orientaatiovideo aiheesta.

Että huoletonta kesää vaan kaikille!

Hymy pois pyllystä

Nauru tarttuu, mut koska en yleensä kehtaa nauraa yksinäni julkisilla paikoilla, niin tyydyn hymyilemään. Ihan paras keino on aamun ruuhkabussissa hihkasta suureen ääneen kuskille hyvät huomenet ja sitten ilosesti hymyillen luikerrella bussin takaosaan, että varmasti ehtii hymyilemään mahdollisimman monelle. Ja voin kertoo, että suurin osa ihmisistä hymyilee takasin. Muutama hapannaama toki on aina ihan järkyttyny niin huonosta käytöksestä ja nyrpistää vaan nenäänsä. Mut ne onkin menetettyjä tapauksia, ei niitä saa hymyilemään.

Mutta voi sitä ihan kadullakin vaan kokeilla. Uskon, että näytän aika maaniselta, kun tallustelen ympäriinsä ja hymyilen ittekseni, mut vaivihkaa kun seuraa ihmisten reaktioita, niin aika monen naamalla käy ainakin pieni hymy. Jotkut saattaa jopa tulla paremmalle tuulelle, osa varmasti vaan ihmettelee ja hymyilee kummissaan, osaa ehkä vaan puhtaasti huvittaa. Syistä viis, hymyä ei oo koskaan liikaa. Varsinkin kun jotkut tutkimukset viittaa vähän siihen suntaan, että aivot ei aina ihan tajua, onko kyseessä aito vai tekohymy, joten parempi mieli tulee joka tapauksessa.

Niin että koittakaas joskus hymyillä vastaantulijoille. Autossa on kans hyvä hymyillä ja naureskellä ittekseen, varsinkin liikennevaloissa, jos joku on vieressä. Nyrpeitä naamoja on aina hyvä järkyttää pienellä ilolla! Ja voi sitä riemua minkä itte saa siitä, että saa jonkun hymyilemään. Priceless.

Halvat sukat

Tiedättekös mikä on kyllä yks suurimpia iloja maailmassa? No se on uudet sukat! Ne on niin pehmeet ja ihanat. Uusien sukkien kanssa tekee mieli istahtaa johonkin, että voi vaan heilutella niitä jalkojaan niissä sukissaan ja olla onnellinen. Ja oon kyllä sitä mieltä, että ei ne hassummat oo vielä parin pesunkaan jälkeen. Vasta sitten kun niihin hionnu runsaasti ja ne on pitäny pestä jo useemman kertaa, niin ne tulee koppuraiseks. Mutta kun ei oikein raaskis heittää sukkia pois vaan siks, että ne on vähän korput.

Mut tästähän voidaan tehdä sellanen johtopäätös, että jos tykkää uusista sukista, niin kannattaakin ostaa halpoja ja vähemmän kestäviä, niin saa useemmin uusia. Mää noudatan tätä viisautta ja ammennan itselleni riemua monta kertaa vuodessa. On se vaan niin hauska tunne kun on ihan uutukaiset töppöset jaloissa.

Saattaa kyllä olla, että ne kalliimmat sukat pysyis pitempään uudenverosina. Mutta en usko. Eihän nyt sukka vaan voi tuntua enää uudelta muutaman pesun jälkeen. Ärsyttäis sit vaan, kun ne olis jo kovat ja epämukavat, mutta ei millään menis rikki. Paljon kivampaa on, kun voi aina oikein odottaa, että koska tulee reikiä. Ja lopulta kun reikä tulee, niin voi ostaa uudet ja nauraa ääneen.

Hotelliyö

Mää oon täällä jo hehkuttanu sängyn ihanuutta, mut nyt annan vielä täysin ansaittua palstatilaa pelkästään patjalle. Siis patja. Se on ihmisen paikka se. Se on pehmee, lämmin, kutsuva ja ihana. Siihen vaan tekee mieli köllähtää.

Tässä taannoin oli yövieraita kylässä, ja niille sitten tietysti levitettiin pari patjaa olkkarin lattialle. Eikä ollu tosiaan mikään erityinen kiire niitä siivota siitä pois. Ei nimittäin seuraavaan viikkoon taidettu käyttää sohvaa ollenkaan, kun maattiin vaan patjoilla lattialla! Nimenomaan pelkästään lattialla olevissa patjoissa on sitä jotain. Siinä tuntee ittensä niin onnelliseks ja huolettomaks.

Oli niistä patjoista muuhunkin. Mää oon opiskelija, kuten siippanikin, eikä meillä oo kauheesti varaa käydä ikinä missään. Niin yks ilta todettiin, että haetaanpas sängystä peitot ja tyynyt ja mennään olkkarin lattialle lomailemaan. Ja kyllähän se ihan erilaiselta tuntu siinä nukkua. Ei tarvittu kun ihan hirvee määrä mielikuvitusta, niin oli hotelliyö valmis, ihan ilmaseks. Häh hää vaan Cumulukset ja muut.

Optimisti ei pety

Aina sanotaan, että pessimisti ei pety, mutta se on ihan hevonkukkua. Asia on nimittäin niin, että optimisti ei pety. Ja tässä pettymisen välttelyssä optimistin paras apukeino on Joka tapauksessa käy hyvin -taktiikka.

Tää vallankumouksellinen taktiikka toimii sillai, että kun vastassa on tilanne, joka voi kääntyä itselle epäedullisesti, niin omalla pienellä toimellaan voi varmistaa, että sekään ei haittaa. Ainakaan niin paljoo. Ei ehkä selvinny tosta, joten annan esimerkkejä.

Nythän on menossa lätkän MM-kisat. Noh, senkun menee kioskille pitkävetämään Suomee vastaan. Joten, joko Suomi voittaa ja jee, tai ite voittaa pitkävedosta rahaa ja jee! (Tässä on tosin pieni vaara, että Suomi häviää jatkoajalla, jollon sekä ottelun tulos että pitkäveto kosahtaa, mutta vahingon minimoimiseks voi vetää myös ristiä, ja sittenhän voi käydä myös tuplaonni.)

Opiskelijat voi esimerkiks lyödä vetoo, että en varmana pääse tentistä tai kokeesta läpi. Jos joku pöhlö suostuu, niin on just järjestäny itselleen täydellisen win-win-sitsueissönin. Tai kun lähtee aurinkoisena päivänä rannalle, niin voi ottaa sadetakin mukaan. Jos alkaa sataa, ähäkutti. Jos ei sada, täydellistä. Bussipysäkillä taas kannattaa ehdottomasti päästää pieni pieru. Jos bussi tulee heti, niin kiva ettei tarvii odotella. Jos bussia taas ei kuulu, niin kiva ettei tarvii hävetä sitä hajua minkä perässään laahais sinne bussiin.

Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka ja paljon! Varotuksen sana kuitenkin: tää taktiikka EI sovi pessimisteille, koska ne perhanat keskittyy siihen puoleen kumpi meni päin honkia. Pessimisti todellakin pettyy, optimisti ei.

Se loppuaika kuusta

Tää on nyt naisille suunnattu kirjotus. Vaikka epäilemättä tätä blogia lukee myös tuhannet miehet. Niin että kun on SE aika kuusta, niin useimmat meistä kärsii ainakin jonkunlaisista kivuista. Jotkut selviää pienellä kipristelyllä, mut toiset makaa kippurassa kaks päivää ihan tuskissaan, kun maha ja selkä ja jalat ja vaikka mikä sattuu niin ettei pahemmasta väliä. Ja voi sitä manaamisen ja kiroilun määrää.

Niin, tää on taas näitä pieniä juttuja, jotka muistaa vasta sitten kun ne menettää. Mut mää ainaki uhraan välillä sillon muina aikoina pienen hetken sille ajatukselle, että kuin mukavaa onkaan, kun ei oo menkkakipuja. Ne on ihan jäätävän inhottavia, mut onneks niitä on vaan pari päivää kuussa. Kuitenkin lähemmäs kolmekymmentä kivutonta päivää kuussa siis, ainakin menkkakipujen osalta. Nautitaan niistä.

Mutta sillon kun ne kivut taas tulee, niin saakin kiroilla!

Peruna kerrallaan

Mun täti kautta kummitäti on nero. Kuorittiin joskus muutama vuosi sitten serkun kanssa perunoita. Niitä oli ihan tolkuton määrä, ja me oltiin ihan toivottomia. Mutta sitte se täti tuli siihen, ja sano vaan, että "lapset, ottakaa peruna kerrallaan". No siinä sitten todettiin, et aikas hyvä neuvo, ja ruvettiin kuorimaan niitä ihan vaan peruna kerrallaan. Ja eikös yhtäkkiä ne kaikki ollu kuorittu!

En sillon aikoinaan tajunnu, kuin hyvä neuvo se oikeestaan oli. Monasti jos on vaan yks homma tekemättä, niin sen tekee tosta vaan. Mutta auta armias, jos hommat kasaantuu. Ei tarvita kun muutama tekemätön tehtävä, niin johan ahdistaa eikä mistään tuu mitään. Tuntuu, ettei voi tehdä oikein mitään muutakaan, ku pitäis olla tekemässä niitä hommia. Sillon pitäiski muistaa ottaa peruna kerrallaan.

Sattuipa kerran, että mulla oli kirjotettavanani useempi essee, joita en vaan saanu aikaseks kirjottaa, koska niissä oli yhteensä ihan hirvee homma. Oli vaan huono omatunto koko ajan. Onneks muistin tädin neuvon. Totesin, että paskaaks tässä, ja kirjotin yhden niistä esseistä. Ei siihen menny edes kovin kauaa, ja vaikka se oli vaan yks niistä monesta, niin olihan se nyt edistystä. Noh, muutama samanmoinen pyrähdys essee kerrallaan, ja ne oli kaikki tehty.

Ja parasta on tietysti se, että jokaisen kuoritun perunan jälkeen voi palkita ittensä ja olla onnellinen, vaikka ne loput perunat on vielä kuorimatta. Sitte voikin hyvillä mielillä kuoria seuraavan. Niitä nyt kuitenkin on seuraavaks taas vaan yks.

Hyvän sään aikana

Hyvän sään aikana on kiva tehdä asioita. Mutta jotenkin tuntuu, että kaikki vaan manaa, että aina on huono ilma, kun on joku tapahtuma. Mulla on tähän ikuiseen ongelmaan kaks pointtia.

Ensinnäkin, ei aina ole huono ilma, vaikka Suomessa vuodessa onkin enemmän sadepäiviä kuin aurinkoisia päiviä. ^lähde? Kuitenkin se sadekuuro piknikillä ja ukkosmyrsky kesähäissä vaan jää jostain syystä paremmin mieleen kuin se ihanan aurinkoinen vapaapäivä, jonka vietti rannalla kavereitten kanssa. Joten nillitys seis, muistilokerot auki ja ihania kesäpäiviä kaivelemaan!

Toisekseen, joissain lomakohteissa on aurinkoista tyyliin 330 päivää vuodesta. No jee. Eihän semmosta jaksa kukaan! Kuuma, päänsärky, kuiva, jano, paha olo jne. Toista se on meillä täällä, kun saa odottaa, että koska sattuu kohdalle se lämmin ja aurinkoinen kesäpäivä. Ja kun se lopulta tulee, voi riemusta kiljahdellen siirtyä jäätelöaltaan kautta rannalle. Hyvä sää tuntuu kivammalta, kun on välillä surkeeta keliä.

Mulla piti olla vaan kaks pointtia, mutta sanon kolmannenkin. Se on se, että hyvä sää on katsojan silmässä. Sadepäivä on huikee mahdollisuus lukea, katella vanhoja valokuvia, leikellä lehtileikkeitä, kattoo elokuvia ja puhua maratonpuheluita vanhan kaverin kanssa. Ja kala syö hyvin sateen jälkeen! Jäätävä lumimyrsky on paras ilma mennä toppavaatteissa ulos kävelylle. Ukkonen taas on hyvässä seurassa valtavan kaunista ja vaikuttavaa katseltavaa. Pilvisellä säällä ulkona kuivuvat mustat pyykit ei haalistu niin paljoo. Löytyyhän näitä. Niin, ja aina on mainio sää grillata.

Oi, huomiselle on luvattu hyvää säätä. Ja mulla on suunnitelmia. Parasta.

Yöllinen riemu

Nukkuminen on kivaa, ja harmillista on se, jos on pakko herätä aikasin aamulla ihan kesken unien. Sen sijaan yks hienoimmista tunteista maailmassa on se, kun herää yöllä ihan tuhannen koomassa, kattoo kelloo ja huomaa, että herätykseen on vielä tyyliin kuus tuntia. Onneks niin käy joskus.

Erityisen parasta se on sillon, jos oikeesti luulee, että on jo aamu, vaikka väsyttää vielä ihan kamalasti. Sitten vaan näkee ne kauniit numerot siinä kellon näytöllä. 1:12am. Mieletöntä. Sitä olotilaa vois kuvata jokseenkin tarkkaan sanalla MUAHAHAHAHHA! Tuntee olevansa aivan maailman omistaja siinä pöhnöissään. Ja niin, sen jälkeen voi nukahtaa uudestaan hyvillä mielin ja levee hymy naamalla. Kyllä voi pienestä tulla onnelliseks.

Oi, kävispä ens yönä niin. Herätys kun on perinteiseen tapaan klo 7.00. Maltan tuskin odottaa.

Saunailta

Kyllä jos joku paikka maailmassa on ihmiselle, niin se on sauna. Se on hienon hieno keksintö, ja oon ehkä vähän kateellinen niille, keillä on oma sauna. Mulla ei oo, mut toisaalta sit kun joskus pääsen jonkun muun saunaan, niin se tuntuu vielä kivammalta pitkästä aikaa. Saunassa voi vaan olla ja köllötellä. Voi rentoutua hetkeks ja unohtaa kaikki arjen askareet ja kiireet ja stressit.

Mutta siis ihan totta, sauna on nerokas! Tuikataan vaan tuli pesään ja vähän ajan päästä siellä huoneessa on 80 astetta lämmintä. Sitte viskellään vettä kiukaalle, että tulis hetkeks vielä kuumemman tuntusta. Ihan huikeeta. Tahdon saunaan. Puusaunaan. Rakastan puusaunoja. Ja sitä kiukaassa palavan tulen rätinää. Ja makkaran tirinää kiukaalla.

Vilvotteluki on kivaa. Talvella voi mennä lumihankeen, mikä tuntuu kamalalta ja kivalta yhtäaikaa. Kesällä voi pulahtaa uimaan. Tai sit voi vaan postailla pelkässä pyyhkeessä pihalla. Ja kaiken tän voi tehdä parhaitten ihmisten kanssa. Ei yksin saunomisessakaan varsinaisesti mitään vikaa oo, mut mun mielestä saunominen on aika sosiaalinen tapahtuma. Eikä aina tarvii silti edes jutella, vaan voi vaan olla ja nauttia siitä olostaan.

Taskurahaa

Se on kevät tuloillaan, mikä tietää sitä, että talvivaatteet menee varastoon syksyä odottelemaan. Ja jotta jokavuotinen riemu olis syksyllä taattua, niin jätän vaikka ihan tahallani pikkurahaa ympäri talvivaatteitten taskuja. Ehkä oikeen vitosen seteli johonki taskuun, niin oi sitä onnea kun sen löydän puolen vuoden päästä!

Tää on ehkä hiukan huijausta, kun teen tän tahallani. Mut oon todennu, että se riemu on silti ainakin melkein yhtä suuri, koska en todellakaan syksyllä enää muista, et mihin taskuun jätin mitäkin. Jännitys on valtaisa, kun jostain taskusta ei löydy mitään, jostain pari kolikkoo ja jostain se suuren suuri seteli. Ja jos tässä asiassa luottaisin tahattomaan unohtamiseen, niin vähänkö sit olis syvältä, jos joku kerta ei oliskaan jääny yhden ainutta kolikkoo mihinkään. Kyllä se on niin, että taskuraha on aina hyvä sijoitus. Ihan ku laittais rahaa pankkiin.

Se on kuitenkin mun omaa rahaa, niin miks se tuntuu siltä, että sitä rahaa olis tullu lisää, kun sen löytää? Sitä en tiedä, mutta se tuo suuria ilontunteita, joten aion jatkaa perinnettäni. Monen vuoden kokemuksella voin sanoo, että aina se löytäminen on yhtä hauskaa, vaikka ei enää niin kovin yllättävää.

Kevättakit on jo kaiveltu kaapista. Mitäköhän kaikkee mää tekisin niillä 7,20 eurolla, jotka niitten taskuista sattumoisin löyty? On se aika iso raha.

Pekoniruno

Oi, pekoni on herkullista. Se ei taatusti ole kaikkien mielipide, mutta kohdistettakoon tämä teksti lähinnä niille, jotka pekonista tykkää. Aika moni siitä kuitenkin tuntuu tykkäävän.

Pekoni sopii melkein kaikkeen ja tekee melkein mistä ruuasta vaan parempaa. Ja hyvänen aika, kasvisruokaan pekoni vasta tuokin pikantin säväyksen. Ajatelkaas vaikka juustotäytteisiä herkkusieniä pekoniin käärittynä tai Subwayn kasvissubia lisäpekonilla. Kyllä vaan kelpaa ainakin mulle. Kasvissyöjille tosin ehkä ei kelpais.

Mmmm... Aamupalana, kastikkeessa, leivän päällä, lihan ympärillä, sienimuhennoksessa, salaatissa, pizzassa... Pekoni tekee mut usein onnelliseks. Se on kyllä ihmisravinnoks tarkotettu. Mutta mielellään silti hienona herkkuna sopivissa määrin. Jopa tässä asiassa liika on liikaa. Ja niin, tekstin otsikko viittaa netin syövereissä liikkuvaan runoon, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan suorastaan nerokas.

Roses are red.
Bacon is also red.
Poems are hard.
Bacon.

Peti ja sen vaatteet

Niin että peti eli sänky ja sen vaatteet eli petivaatteet. Ne on kyllä ihmistä varten tässä maailmassa. Tosin mää en oo ihan kartalla, et mitä termi "petivaatteet" pitää sisällään, mut mun mielestä ne on lähinnä peitto ja tyyny. Vai kuuluuks lakanat ja tyynyliinatki petivaatteisiin? Ne taitaa kyl olla niitä liinavaatteita. Noh, se nyt on aika sivuseikka, mut halusin täsmentää, et tässä kirjotuksessa hypetän nimenomaan sängyn, tyynyn ja peiton erinomaisuutta.

Sänky kaikkine releineen on hiukan hassu käsite. Mennään sit semmoseen jalalliseen patjaan makoilemaan ja laitetaan paksu untuvakasa pään alle ja suuri untuvalevy kropan päälle. Perin kummallinen tapa, mut aijjettä miten se on ihmiselle tarkotettu! Sängyssä on niin mukavaa köllötellä. Lisäks sinne voi aina mennä lämmittelemään, jos on kylmä. Ja se on nyt on tiedetty maailman sivu, et lapset (ja miksei vanhemmatki) on aina turvassa möröiltä ja muilta, kunhan vaan on kokonaan peiton alla. Sinne ei maailman paha pääse. Paitsi siinä yhdessä inhottavassa kauhuleffassa, mut jätän sen illuusionsärkijän ihan omaan arvoonsa. Sänky, tyyny ja peitto sopii yhteen ja ihminen sopii sinne sekaan täydellisesti.

Oleellinen osa petivaatteiden ihanuutta on viilo. Kirja nimeltään Elimäen tarkoitus selittää viilon seuraavasti: "Tyynyn kääntöpuolen miellyttävä kylmyys." Niin, kaikki varmaan tietää sen ihanan tunteen, ku pienessä keskiyön hiessä kääntää tyynyn tai vaikka peitonki ympäri ja se toinen puoli on ihanan viilee. Onneks Elimäen tarkoituksesta löyty tällekin ilmiölle nimi. Viilo. Onpa osuva.

Ajoissa olemisen sietämätön keveys

Bussista myöhästyminen on kurjaa. Mistä päästäänki siihen, et bussiin ehtiminen taas on hirveen mukavaa! Suurin osa ihmisistä kuitenki ehtii bussiin paaaaaljon useemmin ku myöhästyy siitä, joten miks pitää aina vaan sadatella sitä myöhästymistä. Eikös oo paljo mukavampaa ku voi melkein joka päivä olla ihan voittajafiilis, ku on pysäkillä ja bussi tulee?

Mun ehdotus onkin, et ens kerralla ku odottelet bussia pysäkillä, ni hymyile vähän ku se bussi tulee. On aika lailla mukavampaa ehtiä ku myöhästyä, ni miksei siitä sit vois samantien ottaa sitä pientä iloo irti. Ainii, joka kerta ku näen, et joku juoksee bussiin ja lopulta ehtii siihen, niin oon onnellinen sen puolesta.

Hmm... Junasta tai lentokoneesta en oo ees ikinä myöhästyny, mut ei sekään varmaan kivaa oo. Ainaki on aina ollu hauskaa ehtiä.

Munavoi

Kävipä kerran niin, et keitin munat vahingossa pahasti ylikypsiks, kun unohtu kattila hellalle. Ajattelin, et en kyllä näitä syö, koska liian kypsät keitetyt munat on kuivikkaita. Mut sit totesin, et no määpä teen munavoita, ku en ollu pitkään aikaan sitä syöny. Niin olipa se hyvää! Munavoi on kyllä ihmisen ruokaa. Laitoin sitä karjalanpiirakalle, piimälimpulle ja hapankorpulle, ja kaikkien päällä se oli herkkua. Niin no, se on munaa, voita ja suolaa. Tottakai se on hyvää!

Miksei munavoita sit tuu oikein koskaan tehtyä? No en kyllä tiiä. Pitäis tehdä. Se on nimenomaan ihmisravinnoks tarkotettu. Välillä vois korvata jonkun tylsän sipsin ja dipin munavoilla ja leivällä. Onneks voin aina unohtaa 5 minuutin munani hellalle 10 minuutiks. Sopiikohan munavoi ja sipsit yhteen? En yhtään ihmettelis.

Hengen kulku

Tää ei suinkaan ole mikään hengellinen jumalteksti, vaan flunssateksti. Niin että ootteko tullu ajatelleeks miten mukavaa on, ku ei oo nuhaa, vaan henki kulkee normaalisti nenän kautta? Sen vaan aina muistaa sillon, kun yrittää molemmat sieraimet umpinaisena hirveessä räkätaudissa nukkua. Ja voi sitä kiroomisen määrää, ku ei saa unta ja suu kuivuu ja pää särkee ynnä muuta.

Mut voisko sen autuuden muistaa myös sillon, ku se henki kulkee? Välillä vois havahtua siihen, et jopas jotakin, tässä sitä hengitellään molempien sierainten voimin ihan niinku tyhjää vaan. Voi oikeen vetästä syvään nenän kautta henkee ja olla ilonen, et nokka ei oo tukossa. Mää ainakin teen niin välillä ja tuun kamalan onnelliseks. Kokeilkaas. Ja sori niille, keillä just nyt on nenä tukossa. Mut muistakaa teki tää sitku flunssa on menny ohi.

Ihan ensteks

Maailmassa on kamalasti ihmisen paikkoja. Semmosia, missä ihmisen kuuluu olla. Tosi paljon on kans ihmisen ruokia, jotka on ihmisravinnoks tarkotettu. Sitten on maailmassa paljon hyviä ajatuksia ja elämän pieniä iloja, jotka pitäis muistaa useemmin.

Niistä mää tänne kirjotan. Hyvistä ja mukavista asioista.

Täytyy kuitenki muistaa, että faktoista on paha väitellä, joten nimenomaan kuuluu kiistellä makuasioista. En siis ees yritä väittää, että mun höpinäni olis yleismaailmallisia totuuksia. Mut on ne aika hyviä.